Algerialaissyntyinen Patrick Bruel varttui Pariisissa ja ehti ennen musiikkiuraansa nousta kuuluisuuteen näyttelijänä niin televisiossa, elokuvissa kuin näyttämölläkin. Laulun kipinä oli kulkenut mukana pienestä asti, ja Bruel nousi pikkuhiljaa siivilleen myös laulajana. Kaupallinen menestys räjähti vuonna 1989 ilmestyneellä toisella pitkäsoitolla Alors, regarde, joka ylsi ensimmäisenä ranskalaisena albumina kahden miljoonan kappaleen myyntiin. Bruelin monipuolinen tuotanto kattaa popin, rockin ja akustisen tuotannon lisäksi myös algerialaisiin juuriin vivahtavia tunnelmia.