Lyonista lähtöisin oleva Maurice Jarre aloitti Hollywood-elokuvamusiikin tekemisen jo 1950-luvun lopulla. Hänen uransa lähti todelliseen lentoon 1962 ilmestyneen David Leanin ohjaaman Arabian Lawrence -elokuvan myötä, joka toi Jarrelle hänen ensimmäisen Oscarinsa®. Yhteistyö David Leanin kanssa jatkui tiiviinä tulevien vuosien aikana. Alun perin orkesterimusiikin kanssa työskennellyt Jarre laajensi osaamistaan myöhempinä vuosina myös syntetisaattorimusiikin saralle. Säveltäjä kuuluu viime vuosisadan menestyksekkäimpien elokuvamusiikin tekijöiden harvalukuiseen joukkoon.