Vuonna 2012 perustettu nelihenkinen tyttöbändi Akai ko-en edustaa raikkaalla tavalla uuden aallon J-poppia, jossa kekseliäät ja monipuoliset biisit pääsevät oikeuksiinsa loistavan instrumenttityöskentelyn ja persoonallisten, korkeiden vokaalien siivittämänä. Yhtyeen valloittava tyyli ammentaa laajasti vaikutteita modernin J-popin lisäksi shibuya-kein soundimaailmasta, mutta yhdistää samalla kepeitä syntikkabiittejä myös raskaampaan kitarasäröön. Lopputuloksena on hurmaava ja jäljittelemätön musiikillinen kokonaisuus, jonka asenne valloittaa ensimmäisestä introsta lähtien.