Punkin ja rockabillyn kauhumainen fuusio nousi pinnalle toden teolla 80-luvun alussa, mutta genren juuret ulottuvat jopa edellisen vuosikymmenen alkupuolelle. Psychobillyn kivijalkaa olivat valamassa esimerkiksi The Cramps ja The Meteors. Genren toinen aalto nousi Euroopan laajuiseksi 80-luvun lopulla muun muassa Nekromantixin ja Demented Are Gon ansiosta. Kolmas, maailmanlaajuinen aalto voimistui 90-luvun puolivälin jälkeen, kun punk ja sen alagenret nousivat lähemmäs valtavirtaa. Kuuntele nyt psychobillyn merkkiteoksia ja genren tärkeimpien artistien parasta tuotantoa.