Elektroninen musiikki on aina katsonut kohti tulevaa. Tyylilajin velhot saavat sekä kehomme että aivomme aktivoitumaan pelkällä napin painalluksella. Konemusiikki on kattotermi, joka pitää sisällään kaikki spektrin värit ja teknologian mahdollisuudet. Termi yhdistää arvaamattomat IDM-rytmit, rauhalliset ambient-äänimaisemat, leikkisät syntikkapopmelodiat, kokeellisen electronican rajoja venyttävät risteytykset, dubstepin sisäelimiä ravistelevat bassolinjat ja paljon muuta. Elektronisena musiikkina tuntemamme kattotyyli on suhteellisen uusi, vaikka ensimmäinen sähkökäyttöinen laite musiikin tuottamiseen tehtiin jo 1800-luvun lopussa.

Elektronisen musiikin pioneereina voidaankin pitää 1940- ja 1950-lukujen taidemusiikin säveltäjiä, jotka halusivat luoda uudenlaisia ääniä ja äänirakenteita. Suuremman yleisön tietoon elektroninen musiikki löysi tiensä useita vuosia myöhemmin, kun sähköisten soittimien hinta romahti ja syntetisaattoreiden koko pieneni. 1970-lukua voidaan pitää elektronisen musiikin läpimurron vuosikymmenenä. Vaikka jokunen elektroninen kappale oli löytänyt tiensä radioaalloille jo aiemminkin, Kraftwerkin ja Brian Enon kaltaiset yhtyeet ja artistit ottivat uuden tyylilajin nimiinsä. Silloin uudenlaiset äänimaailmat nojasivat vielä pääosin syntetisaattoreiden ja rumpukoneiden käyttöön. 1980-luvun alkuun mennessä tyylilaji oli jo sulautunut valtavirran pop- ja rockmusiikkiin, muuttanut tanssilattioiden disko- ja R&B-soundien suuntaa sekä luonut pohjan varhaiselle hiphopille. Soittimet kehittyivät kovaa vauhtia rinnakkain uuden musiikin kanssa, joten seuraava suuri askel elektroniselle musiikille olikin kokonaisen liikkeen syntyminen. 1980- ja 1990-lukujen voimakas reivikulttuuri nosti esiin uuden ja valtavan elektronisen musiikin sukupolven sekä maailmalla että Suomessa. Housen ja teknon kehittymisen myötä esiin putkahti jatkuvasti uusia innovatiivisia tuottajia, jotka laajensivat elektronisen tanssimusiikin reviiriä hämyisiltä klubeilta myös tavalliseksi taustamusiikiksi. 1990-lukua pidetään muun muassa euro dancen kulta-aikana, josta ponnisti myös ehkä Suomen suurimman hitin tehnyt Darude. 2000-luvulla elektroninen musiikki suoltaa edelleen uusia alatyylejä sekä alakulttureihin että valtavirtaan ja jatkaa siis voittokulkuaan harvinaisen energisesti kehittyvänä tyylilajina. Viimeisimpänä esimerkkinä jatkuvasta kehityksestä ovat tyylilajit kuten dubstep, skweee tai vaporwave, jotka todistavat, että elektronisten tyylien mestarit voivat aivan mainiosti tulla kotimaastakin ja että koneilla luotu musiikki ei ole jämähtämässä paikalleen vielä pitkään aikaan.